päivis: Omalla työpäiväkirjallani pääsin vasta ajattelun alkuun, kun olisin kirjoittanut sinne menneen vuoden keskeisiä asioita, henkilökohtaista tilinpäätöstäni tai toimintakertomustani. Jotenkin äkkiseltään tuntui, että vuoden punaisena lankana on ollut yleinen kaaos, josta ei ole helposti poimittavissa edes yksittäisiä asioita. Olen tietysti väärässä, mutta nopeasti ajateltuna tuntui siltä.

Yksityiselämän puolelta on helpommin löydettävissä tärkeimmät asiat, jotka kuvaavat mennyttä vuotta. Vaikka ne tulevat jossain järjestyksessä mieleen ja samalla systeemillä kirjaan ne tänne, ei niitä voi mennä arvottamaan, mikä olisi ollut tärkein ja merkittävin asia omassa elämässä.

Kiitollinen olen terveydestä. Onhan sitä kaikenlaista pikkuvikaa ilmennyt, mutta terveenä kuitenkin olen saanut vuoden mennä alusta loppuun. Sillä tarkoitan muun muassa sitä, etten ole minkään taudin tai vaivan vuoksi ollut päivääkään pois töistä.

Lasteni menestystä työ- ja opiskeluelämässä olen saanut seurata hyvillä mielin. Molemmat ovat jo aikuisia, mutta totuus on, että äideille lapset ovat aina lapsia. Iän karttuessa ei voi ikään kuin nollata äidin rooliaan ja olla vähemmän kiinnostunut omien lasten asioista. 

Puolison kanssa on ollut enimmäkseen ratkiriemukas vuosi. Jokapäiväinen huumori on välillä voinut olla koetuksella, mutta silti se on säilynyt. Niin kuin rakkauskin. Arki on usein ollut juhlaa ja juhlakin aika ajoin arkea. Vuoden kesälomareissu suuntautui Matkakodilla Ranskaan ja jäi mieleen yhtenä vuoden suurimmista ja mieliin painuvimmista tapahtumista. Työnkin puolesta on päästy yhdessä reissaamaan.

Puolison reissuvimma jatkui vielä syksyllä. Osa-aikaeläkkeen mahdollistama kuuden viikon sessio Thaimaassa tarkoitti itselleni samanmittaista yksinoloa kotipuolessa. Taisin hieman itsenäistyäkin tuona aikana, vaikka en ensimmäistä kertaa ollutkaan asialla. Edellissyksyn viiden viikon Kolumbian-reissu antoi jo esimakua siitä, mitä kotiin jäävän osa on. En voi väittää, että se olisi pelkkää itkua ja ikävää. Yksin olosta olen löytänyt paljon hyviä asioita, mutta olen myös saanut maistaa tuntemuksia, joita yksinäisyys tuo tullessaan.

Yksinoloviikkoinani elämään tuli kaksi uutta harrastusta, jos niitä nyt sellaiseksi voi kutsua. Vesijuoksun tosin jo aloitin ennen puolison Thaimaan-matkaa, mutta hänelle taisi kotiin palattua olla yllätys, että juokseminen jatkui edelleen. Toinen harrastuksenomainen asia on ollut piikkimatolla makailu. Ostin maton lähinnä testatakseni, voisiko sellaisen antaa joululahjaksi. Päätin ettei voi, mutta jäin itse piikkimattokoukkuun. Koukutus on jo hieman laantunut ja huomaan, että väliin jää helposti päiviä, etten ole itseäni matolla kiduttanut. Ehkä hiipuminen on vain vihje siitä, että uudelle vuodelle on varattuna uudet kujeet.