päivis: Joka vuosi sitä odotetaan, valkeaa joulua, yhtä paljon kuin varsinaista juhlapäivääkin. Ilmatieteilijät ovat kovilla, kun jo viikkoja ennen h-hetkeä pitäisi pystyä lupaamaan, että varmasti saamme lunta jouluksi kaikkialle. Tänä jouluna maa on valkoinen varmaankin kautta Suomen. Lunta on tullut muuallekin, aivan eteläistä Eurooppaa myöten.

Lumen odotus ennen joulua on niin kova, että oletettavastikin pian, ainakin heti joulun pyhien jälkeen varmaan alkaa kuulua voivottelua, että saisi jo loppua tuo lumen tulo. Ihan niin kuin kesällä ensin odotetaan hellettä ja sitten kun se tulee, alkaa surkea huokailu, että on jo liian kuuma. Koskaan ei ole hyvä, vaikka sää on yksi niistä asioista, joille emme oikein mitään mahda. No joo. Kasvihuoneilmiö, ilmastonmuutos. En oikein tiedä, mitä ja ketä uskoisi. Kun Helsingissä pakkanen kipuaa 20 asteeseen, on tietysti hieman vaikea olla vakuuttunut siitä, että ilmasto olisi lämpenemässä. Jossain maapallon toisella puolella asian voi tietysti nähdä toisin, kun kokonainen valtio on vaarassa jäädä meren hukuttamaksi.

Lumessa on kyllä paljon hyvää: maailma näyttää valoisammalta ja lumilajien ystävät pääsevät harrastuksensa pariin. Minäkin olin lapsena innokas hiihtäjä. Niiltä vuosilta on jäänyt muistiin kokemus, miltä tuntuu tehdä jotain niin tosissaan ja innoissaan, että suussa on veren maku. Teinivuosina hiihtoharrastus lopahti, vaikka samat ladut alkoivat edelleenkin aivan kotiovelta ja joka talvi oli takuuvarmasti lunta maassa. Tietyssä iässä monille vain käy niin, että puhdashenkisen liikuntaharrastuksen tilalle tulee muuta puuhaa.

Vaikka aikoinani heitinkin sukset nurkkaan, edelleen minulla on oma lehmä ojassa lumen odotuksen suhteen. Syy tähän on moottorikelkkailu, itseään vihreänä pitävälle ihmiselle vihonviimeinen ja kai kauhistuttavaltakin kuulostava harrastus. Onkin siis lupa ajatella, etten ole ihan kelpo vihreä, en sinne päinkään. Moottorikelkkailu onneksi ajoittuu Keski-Suomessakin varsin lyhyelle ajanjaksolle, taisipa tässä jonain talvena jäädä kelkkailut kelkkailematta, kun sopivien säiden aikana ei ollutkaan mahdollisuutta hyökätä pärisemään metsään. Mielelläni kyllä soisin, että oma kelkka olisi ainakin hieman tuoreempaa vuosikertaa ja vähemmän saastuttava kuin ajokkini on. 

Moottorikelkkailun epäekologisuuden vastapainoksi yritän kyllä olla joissain muissa asioissa ympäristöystävällisempi: suosin luomutuotteita ja kannan aina mukanani kauppakassia, ettei tarvitse turvautua muovikasseihin. Esimerkiksi. Mutta toistaiseksi en voi ajatella luopuvani tästä harrastuksesta, joka saa vaatteet haisemaan pahalle pakokaasulle ja metsän raikamaan niin että varmasti kaikki sudet ja muut pedot painuvat muille maille. Mutta minkään muun harrastuksen parissa en ole päässyt niin täysin irti arjesta ja työasioiden miettimisestä kuin moottorikelkkaillessa. Tai ehkä elokuvien katselu voisi tarjota samanlaisen irtaantumismahdollisuuden, mutta ei näitä kahta asiaa voi oikein keskenään verrata.

Kun nyt pääsin näihin ympäristöasioihin, en voi olla kirjoittamatta tänä vuonna pariinkin kertaan televisiossa esitetystä suomalaisdokumentista, jossa sen kuvannut ja ohjannut perheenisä piinasi vaimoaan ja kahta lastaan vuoden ajan päätettyään, että perhe luopuu kaikesta muovin ja öljyn käytöstä. Dokumentti oli loistava ja siksi onkin väärin, etten kuolemaksenikaan muista sen nimeä. Perheen hiilijalanjälki hieman pieneni ponnistelun seurauksena, mutta toisaalta ohjaajakin myönsi, että monessa asiassa tapahtui ylilyöntejä. Maailman pelastaminen voi saada aikaan tosi koomisia tilanteita.

Lisäys: Googlettamalla löysin dokumentin, jonka nimi on Katastrofin aineksia. Youtuben linkistä pääsee hieman perille, mistä on kyse http://www.youtube.com/watch?v=dptitTZqRMc.

Mutta niin ovat suuria asioita nämä ekoteot ja luonnonkatastrofit, ettei tämä blogi taida olla oikea paikka niitä arvioimaan, enkä minä oikea henkilö tekemään arviota. Mutta elintavoissani yritän parhaani, pienistä retkahduksista ja henkilökohtaisista mieliteoista huolimatta.