päivis: Tänään istuin ruuhkassa ja mietin selviytymiskeinoja ruuhkatilanteiden varalle. Vaikeaa oli. Mieleen ei tullut muuta kuin synkkää. Miten siinä tilanteessa voisi ylipäätään miettiä hyviä asioita. Miksi odotatte, vaikka valot ovat vihreällä? Onko pakko ajaa niin lähelle? Onko pakko jättää niin pitkä väli seuraavaan autoon? Miksi punaiset valot kestävät niin kauan ja vihreät vaihtuvat niin nopeasti? Miksi tuolla on niin puhdas auto, kun oma on niin kurassa? Arvelin, etten kestäisi, jos joka päivä töihin mennessä ja sieltä palatessa olisi sama homma edessä. Omalla mielenmaltillani se ei onnistuisi. Olisi pakko joko vaihtaa työpaikkaa tai asuinpaikkaa.

Mieli oli vastaanottavainen kaikelle kielteiselle, mitä päähän nyt sattuikaan pälkähtämään. Hyviä asioita ei vahingossakaan tullut mieleen. Tai, soittihan jouluradio taas niitä tuttuja rallejaan, joista jo aikaisemmin kirjoitin. Ja autossa oli lämmin, vaikka ulkona pakkanen lähenteli 20 astetta. Linnanmäen maailmanpyöräpä oli hienosti valaistu, ja hei, en ole koskaan aikaisemmin huomannut, että Tuomiokirkon torni näkyy Töölönlahdelle! Vilkaisu polttoainemittariin palautti kyllä siitäkin onnen tunteesta pian maan pinnalle: entäs sitten, jos bensakin vielä loppuu.

Innostuin jokunen kuukausi sitten vesijuoksusta: vyötärön ympärille laitetaan vyö, joka pitää sopivasti pinnalla pystyasennossa. Ja sitten vain ollaan juoksevinaan ja kädet huitovat samaan tapaan kuin sauvakävellessä. Kyse ei ole mistään hurahtamisesta, joten en innolla odota kolme neljä kertaa viikossa, että pääsisin taas vesijuoksemaan. Se on minulle vain tapa hoitaa kuntoani, jonka ymmärrän ilman jonkinlaista liikuntaa ennen pitkää rapistuvan. Ihan hampaat irvessä -juttu vesijuoksu ei kuitenkaan ole, mutta enimmäkseen melkoista puurtamista. Vähän niin kuin ruuhkassa istuminenkin. Välillä ei tule mieleen ainuttakaan hyvää asiaa. Laskee vain kierroksia ja päättää olla vilkuilematta kelloa, koska se ei tunnut liikkuvan mihinkään.

Vesijuoksussa pitää asettaa itselleen erilaisia tavoitteita, jotta puolen tunnin session viitsisi hoitaa kunnialla loppuun. Minulla on mahdollisuus kuunnella radiota altaalla juostessa ja valita itse kanavat, joita kuuntelen. Nettiradiosta sain joskus kuulolle radio Jerevanin, jonka musiikin tahdissa oli mukava juoksennella. Kolme kappaletta kuunneltuani annoin itselleni luvan vilkaista kelloa. Jos kanavaksi on valinnut jonkin jenkkiläisen rockradion, pitää kuunnella ainakin neljä tai viisi kappaletta, että sillä pääsisi samaan kuin radio Jerevanin kolmella kappaleella. Jouluradion laulut ovat tietysti soineet altaallakin. Niiden kanssa on vähän miten sattuu. Aika lyhyitä ovat useimmat. Tiedoksi muuten satunnaisille lukijoille, etten ole mikään hienostorouva, jolla on oma uima-allas. Elämä vain on sattunut heittämään töihin ja asumaan taloon, jossa on mahdollista käyttää kyseistä kaakeloitua lätäkköä. Vai olisiko tuo sentään ihan pelkkää sattumaa?