päivis: Jouluun kuuluu kirja tai kaksi. Kun ei ollut tiedossa joululahjakirjaa, varmistin lukunautinnon varaamalla jyväskyläläisen dekkarikirjailija Markku Ropposen uusimman kirjan, Kuhala ja hautausmaan risteys, joulunpyhien viihdykkeekseni. Ropponen on julkaissut tasaiseen tahtiin, enimmäkseen näitä Kuhala-dekkareita. Kirjan kansilehden mukaan häntä tituleerataan Suomen Chandleriksi, tiedä sitten missä piireissä.

Jäin alkuun Roppos-koukkuun dekkareiden vahvan paikallisuuden vuoksi: tapahtumat sijoittuvat enimmäkseen Jyväskylään, entisille kotikonnuilleni. Huomasin, että maku meni hetkeksi aikaa pois Kuhala-kirjoista, kun Ropponen oli jossain vaiheessa ajautunut syrjäpoluille ja sijoitti kirjansa tapahtumat Lapin perukoille. Ehkä se minulta oli kohtuuton ele, sillä Markku Ropposen tapa kirjoittaa on aivan omaa luokkaansa, kielikuvat ovat usein hyvin omaperäisiä.

Se että Ropposta verrataan Chandleriin, kertoo tietysti siitä, että häntä arvostetaan dekkaristina laajemminkin. Todellisuudessa en kyllä tiedä, mikä hänen arvostuksensa on omassa kotikaupungissaan, Jyväskylässä.

Toinen jyväskyläläinen kirjailija, jota itse arvostan kovasti, on Pirjo Hassinen. Hassinen ylsi jokunen vuosi sitten Finlandia-ehdokkuuteen asti. Itse löysin Hassisen kirjat varsin myöhään, joko juuri siksi, että oman paikkakunnan kirjailijaa ei jotenkin ota tosissaan jonkin tuttuuden vuoksi tai sitten hän on vuosien myötä kehittynyt kirjailijaksi, jonka tapaa kirjoittaa ainakin minä ihailen suuresti. Siksi olisin aikoinaan mielelläni suonut hänelle Finlandia-palkinnon, mutta kuka sen sitten nappasikaan hänen nenänsä edestä.

En ole mikään suuri kirjallisuuden harrastaja, mutta pakko on verrata Hassista ja esimerkiksi Sofi Oksasta (alun perin jyväskyläläinen muuten hänkin). Oksaselle Finlandia-palkinto suotiin, mutta kirjoittajana Hassinen painii kyllä aivan eri sarjassa. Oksasen kirja on ollut yöpöydälläni keskenlukuisena jo pitkään. En millään löydä siitä samanlaista sanoilla ja lauseilla ilottelua, jota on Hassisen kirjoissa. Ainakaan siis kirjoitustyylinsä ansiosta Oksanen ei ehkä Finlandiaansa ansainnut.

Roppos-kirjan kanssa olen päässyt suunnilleen puoliväliin ja kohtaan, jossa Kuhala on juuri avioitunut vantaalaisen poliisinaisen kanssa ja viettää nuorikkoineen kesää Saimaan rannalla. Toivon että Kuhala palaa silti kuherruskuukauden jälkeen tuttuihin, keskisuomalaisiin kotimaisemiinsa.