päivis: Niin kuin muutama päivä sitten kirjoitin, käväisin Pattaya Suomi-Seuran porukan mukana Bangkokissa, jossa täkäläinen suomalaisten pappi siunattiin tehtäväänsä. Pappi Jyrki Markkanen on kyllä hoitanut virkaansa jo useammankin vuoden ajan, mutta osa-aikaisesti. Nyt pesti on kokoaikainen. En siis oikeasti ollut todistamassa papiksi vihkimistä, vaan siunaamistilaisuutta tuohon täysipäivätyöhön. Pappi Markkasen ensisijaisena työkohteena ovat Thaimaassa asuvat suomalaiset ja suomalais-thaimaalaiset perheet. Tehtävänimikeekseen hän ilmoittaa Ison mangon pappi, ulkosuomalais- ja turistityön pastori Thaimaassa.

Olen ajatellut laiskotella täällä, mutta mitä enemmän yritän, sitä enemmän näyttää työtehtäviä siunaantuvan. Tyhmyyksissäni menin esittelemään itseni paikallisen suomalaislehden julkaisijalle ja päätoimittajalle ja eikös hän nyt vaadi minulta juttua Thaipaleella-lehden nettiversioon. Olen puhtaaksikirjoittanut pöytäkirjan ja kirjoittanut toisen, jossa itse olinkin hallituksen kokouksen sihteerinä. Samaisessa kokouksessa tuli muutakin puuhaa tehtäväksi. Lisäksi olen etsinyt eräälle paluumuuttoa aikovalle tietoja, mitä asioita paluumuttajan pitää hoitaa kotimaahan palatessaan.

No toisaalta Pattayalla ennakkoäänestys näyttääkin tapahtuvan niin, että jokaisen toimitsijan tarvitsee olla paikalla vain yhtenä päivänä. Äänestyshän on kolmepäiväinen. Oma palkkatyökin aiheutti heti ensimmäisinä päivinä raivokkaan sähköviestittelyn, joka nyt näkyy sentään laantuneen. Epäilen, että jossain postit jumittuvat, niin kuin minulla äsken muutamaksi tunniksi. Mutta taas tapahtui se omituinen ilmiö: kun valitin tekstarissa asiaa Jormalle, johan alkoi posti lähteä koneeltani. Minun ei siis tarvitse kuin mainita jostain teknisestä ongelmasta puolisolle, niin asia on sillä korjaantunut. Ihmeellistä.